Tättärää-tä-dädädätää! Olen viimeinkin saanut tehtyä osan 1 uuteen LC:heni. Nauttikaa ja antakaa rakentavaa palautetta.
LC Fuglehaug, osa 1: Ruma röttelö ja kaunis Maaret
Saanen esitellä teille nuoriherra Mikkel Fuglehaugin. Hän on Norjan Altasta kotoisin oleva simnuori, joka on muuttanut Suomeen luomaan upeaa uraa liikehaina. Hänen neliönmuotoisten silmälasiensa taakse kätkeytyy rehti, mutta hieman suuruudenhullu nuori mies, joka haaveilee kauniista naisista ja hienoista autoista.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
- 20000 kruunua tontista, mökistä ja kalusteista! Mikä edullinen kauppa! ajatteli Mikkel Fuglehaug, kun tutki Vuorensaaren kiinteistövälityksen nettisivuja. Sivut olivat suomeksi, eikä norjalaisnuorukainen ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä siellä luki. Nyt hän oli kuitenkin tullut ostaneeksi kahdellakymmenellätuhannella tontin taloineen kaikkineen, ja tunsi tehneensä loistokaupat.
- Tontti on kahden hehtaarin laajuinen, ja talo rakennettu vuonna 1968. Vuoristonäköala, hän luki sivuilta. Tämähän olisi mainio paikka aloittaa Mikkelin haaveilema liikemiehen ura uudessa maassa. Afäärejähän voisi harjoittaa vaikka omalla maalla!
Nuolaiseminen ennen kuin tipahtaa ei kuitenkaan kannattanut tällä kertaa: Mikkel luki liian myöhään sivun reunalle pienellä kirjoitetun yksityiskohdan: summa olikin EUROISSA eikä kruunuissa, niin kuin kahdenkymmenenkahden vuoden elämänkokemuksella varustettu Mikkel oli kuvitellut eli kymmenkertainen!
- Tähän haaskaantuvat kaikki rahani viimeistä pennin pyörylää myöten, tuhahti Mikkel ja tilasi nyreissään taksin ensin kiinteistövälittäjälle, sitten uudelle, uljaalle tontilleen.
-Miten tässä nyt näin pääsi käymään! Tämä röttelö ei ole edes sen 20 000 kruunun väärti, saati sitten euron! Mikkel noitui. Hän ei tällä nimenomaisella hetkellä juuri oikein käsittänyt, miksi ikimaailmassa olikaan muuttanut vieraaseen maahan täysin oman itsensä varaan. Oliko menestyvän liikemiehen ura todella tämänkaltaisten seikkailujen arvoinen? Mikkel mietti hetken, miten oli edes saanut päähänsä näin järjettömän suunnitelman. Hänen päiväkirjassaan vuoden, parin takaa luki näin:
”Olen ajatellut muuttaa Suomeen. Voisinhan toki yrittää ruveta liikeneroksi täällä Altassakin, mutta vanhat ympyrät kyllästyttävät. Ja miksi olisin lukenut pikkunaskalista saakka suomen kieltä koulussa, ellen aikoisi ikinä käyttää sitä? Minä ostan tällä raaputusarpavoitolla talon sieltä ja alan toteuttaa briljantteja liikeideoitani. Eikä vaaleakutrinen Suomen-heilakaan kainalossa pahaa tekisi. Täytyy vain opetella erottamaan kruunut euroista ja hioa suomi huippuunsa.”
Niinpä hän sitten oli lukion, armeijan ja parin vuoden epämääräisen vanhempien kontolla elelemisen jälkeen toteuttanut haaveensa, mutta kaikki ei ollut mennyt ihan nappiin.
Ikävien maksutoimitusten jälkeen kiinteistövälittäjän luona Mikkel pääsi viimein katsomaan tonttiaan. Hän ei ollut elätellyt suuria toiveita, mutta todellisuus oli silti melko murskaava.Kaukaa katsoen talo oli melko sievä pikku mökkeröinen, mutta läheltä ankeuden huomasi enemmän kuin hyvin: siinä ei ollut ensimmäistäkään ikkunaa, ovi oli ruma ja vanerista valmistettu, ja seinien elähtäneen sininen maali lohkeili pahannäköisesti. Rappusetkaan eivät kutsuneet käymään sisään; kun Mikkel astui ensimmäiselle portaalle, hänen jalkansa humahti läpi siitä, suoraan puusäleiden ja vanhojen tupakantumppien sekaan iljettävään portaidenaluspoteroon.
Sisään astuessa näky ei olisi voinut juuri lohduttomampi olla: maalaamattomilla seinillä vilisti sokerimuurahaisia ja halvimmalla kokolattiamatolla päällystetty lattia uhosi ummehtunutta tupakanlöyhkää. Kalusteina oli ainoastaan vanha ja varmasti hyvin suurikulutteinen jääkaappi ja pikkuruinen liesi. Mikkel kynsi päätään lannistuneena ja jatkoi tutkimusmatkaa olohuoneeseen.
Olohuoneessa oli tiiliskivistä kyhätty kirjahylly ja vuodesohva. Kun Mikkel katsoi hyllyn kirjavalikoimaa, sieltä löytyi romanttisia markettipokkareita suoraan 80-luvulta. Muita opuksia olivat mm. Tuholaistorjunnan ABC, Hyytelöherkkuja keventäjälle, Siipikarjaoppi ja Näin rakennat koirankopin. Vuodesohva haisi tupakalle, ja lakanat olivat vanhat ja saastaiset, mutta se ei nitissyt, natissut ja pamahdellut niin kuin talon muut kalusteet.
Vessa oli hyvin pelkistetty: jykevää ja harmahtavanvihreää pönttöä lukuun ottamatta sieltä löytyi ainoastaan ruosteinen suihku, jonka tiivisteet falskasivat. Laattojen välissä oli ylen määrin törkyä, ja katossa oli komea kosteusvaurio.
- Heti kun minulla on rahaa, korjautan tämän helkkarin läävän joka ikisen viallisen kalusteen! Mutta nyt on ryhdyttävä siivoamaan, Mikkel tuumasi ja tonki pesulumpun matkalaukustaan.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kun talo oli perussiivottu ja lakanat sänkyyn vaihdettu, saattoi Mikkel huokaista hetkeksi helpotukseksi ja katsoa kättensä töitä. Kolme tuntia hän oli yrittänyt saada sähkölaitteita toimimaan, vessan siistiminen puolestaan oli vienyt puolitoista tuntia. Kaiken kaikkiaan urakka oli kestänyt 8 tuntia, ja ilta alkoi jo hämärtää. Mikkel oli niin tympääntynyt kotinsa kuuraamiseen, että päätti sijoittaa viimeisetkin rahansa illanviettoon ja uuteen kotipaikkaansa tutustumiseen.
Taksimies oli onneksi reilu, eikä veloittanut köyhältä ulkomaalaiselta täyttä hintaa. Ensin matka vei erääseen kapakkaan, jossa istui vain paikallinen juoppokööri, joka teki hyvin selväksi, ettei kaivannut sinne ketään muuta.
Mikkel tutustui myös itsepalvelubaariin ulkoilualueen lähellä, ja ehti hankkia yhden vihamiehen itselleen. Mihail-niminen mies sydämistyi nimittäin hänelle, kun he kummatkin iskivät silmää samalle naiselle, joka osoittautui Mihailin naisystäväksi.
Yhdeltä Mikkelin rahat olivat huvenneet jo uhkaavasti, ja hän oli vielä sen verran tolkuissaan, että ymmärsi lähteä kotiin välttyäkseen enemmiltä kahakoilta. Aamulla, kun hän heräsi ikävässä kankkusessa koinsyömässä mökissään, hän oli jo niin tylsistynyt, että tarttui kirjahyllyn antimiin ja alkoi opiskella kananhoitoa, hyytelöntekoa ja koirankopin rakennusta.
Aika kului kuolettava hitaasti, kun seurana olivat vain edulliset rakkausromaanit ja sossun avustusvirkailija. Viikkoja Mikkel virui talossaan ja yritti tuloksetta hankkia työpaikkaa hyvistä yrityksistä. Tässä rahatilanteessa hän ei pystynyt perustamaan yritystäkään. Hän kävi suomen iltakurssilla, joka oli onneksi Vuorensaaren kansalaisopistossa ilmainen ilo. Opettajana toimivat erinäiset vapaaehtoiset, muun muassa eräs viehättävä vaaleaverikkö nimeltä Maaret. Eräänä yksinäisenä päivänä, kahden siiderin jälkeen, Mikkelin mieleen juolahti ajatus pyytää Maaret kylään.
Ihme kyllä, Maaretilla ei ollut mitään muutakaan tekemistä, joten hän pölähti paikalle. Mikkel esitti pari kysymystä mukamas kotitehtävistä, kuten ”Miten olla-verbi taipuu partisiipin perfektissä?”, ”Onko sanassa ’nauha’ astevaihtelua?” ja ”Onko adjektiivissa ’huono’ epäsäännöllistä vertailua?”. Yhtäkkiä hänen mieleensä tuli sangen rohkea ajatus, joten hän kysyi:
- Lähdetkö kanssani kaljalle? Maaret lähti. He juttelivat kaikesta mahdollisesta niin järjellisesti kuin hieman humalaiset voivat jutella. Kävi ilmi, että Maaretkin harrasti maastopyöräilyä ja kalastusta, ja että he kummatkin inhosivat lampaanlihaa. Mukavan illan jälkeen he sopivat tapaamisen Mikkelin luo ensi perjantaiksi.
Koko seuraavan viikon ajan Mikkel kierteli baareissa toivoen näkevänsä edes vilauksen Maaretista. Silti hän ei halunnut ruveta juopoksi tai naistennaurattajaksi; kapakoitsijat ihmettelivät varmasti, miksi nuori ja rehvakas Mikkel joi aina vain soodavettä eikä flirttaillut yhtä ankarasti kuin muut pojanjolpit.
Maaret ilmaantui paikalle ajoissa, ja toi lämpöisän tuulahduksen Mikkelin sydämeen, vaikka sää oli kylmä ja kumpikin joutui värjöttelemään ulkotakissa pihalla, koska Mikkel ei kehdannut esitellä surkeaa asumustaan ihastuksen kohteelleen. He viihtyivät oikein hyvin toistensa seurassa, koska kumpikin oli kiinnostunut samankaltaisista asioista. Jopa juoruilun kohde oli yhteinen: Mikkelin inhoama Mihail Lada oli myös Maaretin kauhistus. Maaretin myötä myös Mikkel pääsi sisälle kylän sisäisiin salaisuuksiin suht’ nopeasti.
He tapasivat yhä tihenevemmin välein. Ja kerta kerralta Maaretin opettajanrooli murentui yhä huomaamattomammaksi ja he juttelivat vapautuneesti kaikesta mahdollisesta. Mikkel kehaisi:
- Kyllä norjalainen olut sitten on hyvää. Suomalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia sitä vastaan. Mutta suomalaiset naiset…oi, ne vasta ovatkin jotain! Siinä me norjalaiset häviämme! Tiesitkö muuten, että sinulla on maailman kauneimmat silmät? Maaret punehtui ja alkoi nauraa.
Maaret paiskasi Mikkeliä tyynyllä:
- Kuulepas pikkupoju, tästä saat! Ja tästä! Isku jokaisesta hävyttömästä puheesta!
Mikkel nauroi myös ja poimi hänkin maasta vanhan likatyynyn:
- Mäjäytys jokaisesta tiukkapipoisesta tylsyydestä! Tiesitkö myös, että sinulla on aika hyvä takamus… Maaret mäiski Mikkeliä yhä riemukkaammin.
Talvi tuli nopeammin, kuin kukaan olisi osannut odottaa. Mikkel sai viimeinkin työpaikan pienestä maahantuontiyrityksestä ja rahaa oli edes vähäsen. Samalla hän kävi ulkona Maaretin kanssa ja piti yhteyttä vanhempiinsa. Kerran, kun hän soitti isälleen, hän arvasi kaiken, ennen kuin Mikkel oli sanonut sanaakaan Maaretista:
Isä: Hei poikani!
Mikkel: No terve terve! Tänne kuuluu hyvää.
Isä: Jaa-a, mikäs se sinun tyttökaverisi nimi on?
Mikkel: Mistä sinäkin sen tied… ei, vaan mistä sinä puhut?
Isä: Kyllähän sen nyt huomaa tyhmäkin. Sano minun sanoneeni, kohta hääkellot kilkattaa!
Mikkel: - - - - - - - - #sulkee puhelimen#
Totta se silti oli, Maaretin ja Mikkelin ystävyys kukoisti ja syveni ihan muuksi. He…
…puhuivat arkisista asioista…
…juorusivat naapureista…
…pulisivat puhelimessa ja tekivät historiallisia voittoja paikalliselle teleoperaattorille…
…ja osoittivat lempeään toisilleen poskipusuin, halein ja kunnon suudelmin. Kaikki vuorensaarelaiset tunsivat heidät jo pariskuntana. Eräänä maaliskuisena iltana Mikkel oli kutsunut Maaretin luokseen, mielessään jotain muutakin kuin pelkät yhteisjuomingit.
Maaret saapui tapansa mukaan ajoissa, ja Mikkel tervehti häntä pitkällä suukolla. Hän johdatti tytön luokseen ja suuteli tämän kättä alhaalta ylös.
- Suukko jokaiselle ihanalle asialle sinussa. Pus, silmät. Muisk, huulet. Pusipusi, persikkaposket. Maaret vastasi suukkoihin halaamalla Mikkeliä tulisesti ja kuiskimalla tämän korvaan.
- Tule sisään Maaret, minulla on sinulle jotain, pyysi Mikkel ja johdatti Maaretin sisälle.
- Kun minä olen ajatellut…että haluaisin olla kanssasi aina, enkä vain vapaa-ajalla. Se olisi myös talouskysymys…voisimmeko me muuttaa yhteen?
Laskeutui pitkä hiljaisuus. Maaret ei osoittanut myöntymistä eikä kieltämistä eleillään, vaan seisoi vain ovensuussa paikallaan. Mikkel oli jo avata suunsa, mutta Maaret hiljensi hänet vastaamalla.
- Totta kai! Minä en halua enää nyhjätä surkeassa rivitalonpätkässäni, vaan olen valmis muuttamaan luoksesi. Me voimme olla yhdessä aina, kun haluamme! sädehti Maaret.
Niinpä Maaret muutti osoitteeseen Linnunpesätie 8. Hän toi mukanaan mukavasti rahaa ja tavaraa, joilla rahoitettiin talon korjaaminen ja laajentaminen. Hänen työpaikkansakaan ei ollut lainkaan huono, palkka oli peräti 780! Kun taloushuolet väistyivät, elintasokin kohosi - onneksi.
Maaret varasi muuton kunniaksi ajan parturille ja leikkautti pitkät hiuksensa käytännölliseksi polkaksi. Mikkel lahjoitti hänelle kauniit, punaiset puuhelmet, joita hän alkoi käyttää. Hän korosti kauniita silmiään mustalla kajalilla ja punasi huulensa kevyellä kiiltopunalla. Mikkel oli hyvin otettu siitä, että hänen tyttöystävänsä laittautui vain hänen takiaan.
Taloon rakennettiin makuuhuone ja uusi olohuone. Pallotuoli, grilli ja televisio muuttivat myös Fuglehaugin taloon. Lattiat uusittiin. Parisänkyyn ei ikävä kyllä jäänyt rahaa, vaan sen virkaa sai toimittaa ulkona oleva heinäläjä. Siitä Mikkel saikin varsin erikoisen ajatuksen:
- Maaret, mennäänkö ulos? Siellä on niin kaunis tähtitaivas. Ja luntakin on vielä aika paljon!
- Mikähän tämäkin hullutus on? No, tullaan sitten, kyräili Maaret ja kiskoi sinisen takkinsa päälleen.
- Tähtitaivas on niin kaunis…
- Sinä olet paljon kauniimpi, Maaret. Mutta tuo toppatakki on kertakaikkisen ruma. Kuten myös nuo housut. Vähennä vähän vaatetta…
Mitäs täällä tapahtuu?
Onneksi myöhemmin oli varaa hankkia vastaavanlaista toimintaa varten myös parisänky. Se sijoitettiin makuuhuoneeseen, missä sille oli kosolti tarvetta.
Arkielämä oli silti olemassa. Kaikessa rakkaushuumassa kummallakin oli työnsä ja touhunsa. ruoanlaittoon ei juuri irronnut aikaa, joten Linnunpesätiellä särvittiin usein purkkiherkkua ja kinkkuleipiä. Aamulla, ennen kuin Mikkel meni liimaamaan postimerkkejä ulkomaankirjeisiin (=hänen loistotyönsä), hän heräsi aina ennen Maaretia, jonka työt alkoivat vasta iltapäivällä. Silloin hän söi kaikessa rauhassa ja joskus…
…myös katseli jalkapalloa telkkarista. Useimmiten hän kuitenkin vain haaveili heilastaan.
- Voi saakeli kun Maaret on niin ihana. Ei edes esimies-Peralla ole niin hurmaavaa vaimoa. Ensi talvena minä vein hänet vihille… ja tienaan meille omaisuuden…meille tulee joskus kymmenen vuoden päästä pari lasta, jotka ovat luokkansa priimuksia…ja minä ostan Ferrarin…tai no, edes Datsunin…hitto vieköön, ei kello voi olla puoli kahdeksan! Äkkiä töihin, tai irtisanonta voi olla ainoa realistinen tulevaisuus!
Eräänä vapaa-aamuna, muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen, Maaretin valtasi aamulla karmea pahoinvointi. Se oli jatkunut hiljaisena ja melko huomaamattomana jo pari viikkoa, mutta nyt vatsaa väänsi oikein toden teolla. Hän ryntäsi vessaan ja punnitsi matkalla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja olon syyksi. Hän mietti:
- Olenkohan minä allerginen jollekin? Vai onko tässä murjussa hometta? Vai… odotanko minä lasta?
Maaret yökki ja kakoi samalla tavalla joka aamu seuraavan viikon ajan, mutta vasta loppuviikolla hän uskaltautui ostamaan apteekista raskaustestin. Tulos oli positiivinen, joten Maaretin pahin pelko oli käymässä toteen. Hän olisi halunnut luoda uraansa poliisina vielä ainakin viisi vuotta, ja hankkia lapsen/lapsia vasta silloin, mutta nyt hänen oli nieltävä järkytyksen kyyneleet ja sisuunnuttava kertomaan asiasta Mikkelille.
Seuraavana aamuna Maaret pyysi Mikkeliä hetkeksi pois aamuteeveen äärestä. Mikkel kysyi heti toiveikkaana:
- Mitä, onko asiasi se, että haluat ottaa eilisiltaisen uusiksi? Kyllä se sopii! Maaret pudisti päätään ja vingahti:
- Ei. Se ei ole kyseessä. Asia kyllä vähän sivuaa aihetta… Maaret ositti mahaansa. Mikkel killitti häntä monttu auki kykenemättä sanomaan mitään.
- Eihän tässä näin pitänyt käydä! Emme me ole valmiita vauvanhoitoon! Minä olen vasta 23- ja sinä 25-vuotias. Lasten aika on myöhemmin! Mikkel lopulta älähti. Maaret näytti vihaiselta ja sanoi:
- Eihän kukaan tässä ole niin sanonutkaan! Luuletko, että tämä olisi tietoinen valinta? Ei ole, sen voin sanoa. Mutta nyt on vain elettävä asian kanssa.
- Mutta Maaret… oikeastaanhan se on hyvin hellyttävä ajatus: sinä, minä ja meidän yhteinen luomuksemme, täydellinen pikku lapsukainen. Sinusta tulee varmasti hyvä äiti. Kyllä me aina pärjätään! Mikkel totesi. Maaretinkin kova ilme lientyi, kun Mikkel silitti hänen poskeaan.
- Niinpä kai. Onneksi minun äitini tulee varmasti mielellään lastenhoitajaksi.
Mikkel suuteli Maaretia ja leperteli:
- Tulet näyttämään todella hyvältä vauvamahan kanssa. Ihan niin kun et jo nyt näyttäisi. Ja sitä paitsi, saadaanpa ainakin syy juhlia häitä lähitulevaisuudessa. Sitten olemme soma ydinperhe.
- Kuulostaa mahtavalta, mutta älä silti lässytä, Maaret parahti.
Mikkel otti tulevan isyytensä hyvinkin vakavasti ja päätti ruveta kunnon mieheksi: hän teki enemmän kotitöitä kuin koskaan aikaisemmin ja opetteli jopa laittamaan ruokaa. Hän petasi vuoteen ja kuurasi keittiötasot, korjasi suihkun ja kihnutti hammasharjalla kaakeleitten välit. Maaretia melkein huvitti Mikkelin innostus, kun hän löysi tämän kaivamasta nuppineulalla listanrakoja. Kuitenkin asiassa oli yksi hyvä puoli: puolisyötyjä purkkiherkkuja ei lojunut enää joka paikassa, kun Mikkel teki oikeaa ruokaa. Maaret tyytyi olemaan rahaa hankkiva puolisko ja antoi miehekkeensä hoitaa kotityöt. Hän tyytyi sanomaan:
- Jahka jään äitiyslomalle, rupean kodinhengettäreksi. Nyt en alennu moiseen.
Paitsi, että Mikkel piti kodin kuosissa ja järjestyksessä, hän myös huolehti Maaretista kuin kuningattaresta. Hän laittoi raskaan työpäivän päätteeksi Maaretille rentouttavan kylvyn, oli hellä ja kiltti ja vieläpä hieroi Maaretin ylimääräisen lastin raijaamisesta kipeytynyttä selkää.
- Jos raskaana ollessaan saa aina näin suurenmoista palvelua, minä haluan aina olla pieniin päin! Maaret riemuitsi. Mikkel vastasi siihen:
- Meidän miesten osuus asiaan on sen verran mukava, että minä voin avittaa mielihyvin!
Raskaana olevat naiset nukkuvat tunnetusti kuin uppotukit, eikä Maaret tehnyt poikkeusta. Hän nukkui öisin ainakin kymmenen tuntia ja vielä päivälläkin kahdet nokoset. Mikkelin mielestä Maaret oli yltiösöpö kuorsatessaan kita auki, ja hän katseli usein Maaretin unta. Jos Maaret olisi joskus ollut jalkeilla ennen Mikkeliä, hän olisi todennäköisesti herättänyt kovakouraisesti tai levittänyt kermavaahtoa hänen kasvoilleen vanhan kujeen hengessä, eikä vain tuijottanut lumoutuneena.
On myös todettu, että vauvaa odottaessaan naiset syövät kahden edestä, eikä sekään ole valheellinen väittämä tässä tapauksessa: Maaret ahmi kuin hullu, mutta ajatuskuplasta päätellen hän ei miettinyt ruokaa syödessään, vain jotain ihan muuta.
Muuantena lauantaiaamuna Mikkel ei jäänyt töllöttämään rakastaan kuin tavallisesti, vaan herätti tämän laulamalla epävireisesti (joskaan sitä hän ei huomannut itse) italialaisia rakkauslauluja. Maaret häkeltyi aikaisesta herätyksestä siinä määrin, että ärähti:
- Miten sinä julkeat kiskoa minut näin aikaisin ylös! Kellohan on vasta puoli kaksitoista aamulla! Ellei sinulla ole pätevää syytä, minä kutsun tänne maantiejyrän tekemään sinusta pannukakkua! Mikkel vakuutti:
- Syy on taatusti hyvä. Haluatko, että kerron sen heti, vai laulaisinko kenties vielä Bertorellin ”Serafinan opistorakkauden”?
- Kerro!
- No juu… no, tässä on yksi pikku juttu. Mikkel alkoi kopeloida taskuaan.
- Niin, tässä se on. Mikkel veti taskustaan tummansinisen samettirasian ja otti sieltä esiin valtavalla zirkonikivellä koristetun kultasormuksen. Hän henkäisi:
- Tuletko vaimokseni, Maaret Töllönen, tämän maailman kirkkain kimaltaja? Maaret ei miettinyt hetkeäkään:
- Tietysti tulen! Ja minä haluan ehdottomasti talvihäät! Mikkel hymyili ja otti Maaretin syliinsä, ja kihlatut viettivät ihanan, pitkän aamun.
Siinäpä se. Ensi osassa on luvassa ainakin häät, lapsi/lapsia ja talon perinpohjainen korjaus. Teen sen varmaan ensi viikolla, koska sunnuntaina ovat siskon rippijuhlat ja niitä täytyy valmistella koko loppuviikko. Mutta, kommentoikaa ja tehkää minut iloiseksi, Gurami!
P.S. Ettei vain tässä osassa ollut pientä vihjausta siitä, mikä mahtaa ollakaan eräs lempilegacyistäni. Ettei vain!
