Tadaa, ensimmäisestä osasta on tainnut kulua jo viikko tai enemmänkin, joten on jo aikakin julkaista jotain uutta. Kuvissa on ehkä pientä parannusta edellisosan hämäriin ja seinättömiin mössöihin verrattuna. Tämä on myös pitkä kuin Pinokkion nenä!

 

 

Kesä taittui talveksi ja talvi syksyksi, ja Maaretin maha alkoi jo pömpöttää suloisesti. Samalla Fuglehaugien talossa alettiin valmistella niitä edellisjaksossa mainittuja talvihäitä. Kutsut oli jo lähetetty, vihkijä tilattu ja kakku kuorrutettu. Jopa en-koskaan-laita-ruokaa-Maaret oli tehnyt oman osuutensa valmistamalla ison kasan kinkkuleipiä.

                      Maaretin vauvamasu oli jo sellaisissa mitoissa, ettei hänen parempi leninkinsä enää sopinut päälle. Niinpä Maaretin oli käytettävä vaaleanvihreää stretch-ällötystä elämänsä tärkeimpänä päivänä. Mikkel oli sentään hommannut puvun ja kravatin.

Maaretin kädet hikoilivat jo vuolaasti, kun hän odotteli eteisessä vieraita ja niinpä hän hermoili Mikkelille:

- Osaanko minä vastata oikein niihin kysymyksiin? Ovatkohan sormukset tallessa? Maistuvatkohan tarjoilut vieraille? Mikkel naurahti ja suori solmiotaan:

- Kaikki sujuu varmasti ihan hyvin. Pahin, mitä voi tapahtua, on se, että pappi myöhästyy!

 

 

Vieraita alkoi virrata sisään sovittuna ajankohtana, ja myös pappi, Kyösti nimeltään, saapui Maaretin helpotukseksi ajoissa. Pariskunnan yhteisen sopimuksen mukaan ensin kuunneltaisiin häihin saapuneen kantribändin Kuolleiden Karjapaimenten soitantaa ja tanssittaisiin, sitten olisi vuorossa itse vihkiminen ja lopuksi syötäisiin.

                      Juhlissa oli oikein mukavaa, ja Kuolleet Karjapaimenet soittivat hyvin, kunnes…

 

 

…Mihail Lada saapui paikalle vaaleanpunaisessa frakissa. Mikkel ja Maaret saattoivat vain katsoa järkyttyneinä, kun mies tallusteli keittiöön klankatuissa kiiltonahkakengissä ja ryöväsi kaapista sipsipussin. Maaret paheksui:

- Eikö tuolla äijällä ole minkäänlaisia tapoja? Ei uskoisi hänen suloisista lapsistaan ja mukavasta vaimosta, että isä/aviomies on tuommoinen sika! Tatjana on hyvä ystäväni… Sääliksi käy häntä. Etkö voisi yrittää ajaa moista kuokkijaa sinne, missä pippuri kasvaa? Mikkel suuteli häntä ja sanoi:

- Älä nyt yhdestä porsaasta välitä. Kyllä hänet pois hoidetaan. Keskitytään ihan muihin asioihin.

 

 

Musiikki hiljeni, kun Kyösti-pappi heilautti kättään ja aloitti vihkimisen. Hän paasasi:

- Hyvä seurakunta! Olette tulleet tänne todistamaan Mikkel Axel Fuglehaugin ja Maaret Hilja Tuulikki Töllösen pyhään avioliittoon vihkimistä, heidän muuttumistaan yhdeksi lihaksi ja vereksi Jumalan edessä… Puhe jatkui ja jatkui. Lopulta pappi kysyi:

- Tahdotko sinä, Mikkel Axel Fuglehaug, ottaa aviovaimoksesi Maaret Hilja Tuulikki Töllösen. Mikkel kiirehti vastaamaan:

- Joo! Ei vaan siis tahdon! Sama kysymys esitettiin Maaretillekin.

 

 

Maaret vastasi myöntyvästi, ja pappi antoi morsiamen ja sulhasen suudella. Sormusten pujottamisen jälkeen he olivat herra ja rouva Fuglehaug.

 

 

Juhlat jatkuivat entistä iloisempina ja riehakkaampina. Maaret ja Mikkel kävivät ulkona leikittelemässä ja katselemassa kuutamoa. Mikkel pommitti uunituoretta vaimoaan suukoilla ja haleilla, eikä Maaret pannut vastaan. Hänen mielessään pyöri vain ja ainoastaan Mikkel. Juhlavieraatkin näyttivät viihtyvän hyvin, sillä ruoka teki kauppansa ja tanssi ja rupattelu jatkuivat myöhään iltaan saakka. Juhlat onnistuivat siis loistavasti. (Kupla eksyi kuvaan...)

 

 

Paluu arkeen tapahtui melko pian, eivätkä Mikkel ja Maaret tehneet häämatkaakaan vararikon uhatessa. He keskittyivät hemmottelemaan toisiaan kotona.

 Maaret jäi pian häitten jälkeen äitiyslomalle rahakkaasta työstäänkin. Hänen piti ottaa rauhallisesti, sillä hänen raskautensa oli edennyt jo seitsemännelle kuulle. Mikkel kävi töissä, mutta palkka oli melko surkea. Rahatilanne parani kuitenkin sen verran, että seinät saatiin vihdoinkin tapetoitua.

 

 

Maaret kyllästyi nopeasti lyhyeen tukkaansa ja jollain vippaskonstilla se oli eräänä päivänä jälleen pitkä. Hän oli sävyttänyt sen oranssiin vivahtavaksi. Uutta oli myöskin se, että hän kokkaili keittiössä. Kun Mikkel taivasteli syytä moiseen kummallisuuteen, Maaret selitti:

- Nyt kun minä saan pian lapsen, täytyyhän minun edes tietää, miten muroannos tehdään. Jollen minä opi sitä nyt, on turha olettaa, että joskus muulloin sitten. Eikö muuten olekin ihmeellistä, että muroista saadaan niin makeita sokerilusikallisen avulla? En ole koskaan ajatellutkaan sitä!Mikkel kähisi puoleen ääneen:

- No, milloinpa sinä, Maaret kultaseni, olisit jotain järjellistä ajatellutkaan. Hoh hoijakkaa!

 

Mussuttaessaan sitä samaista murokulhollista Maaret huomasi katsahtaa vatsaansa. Hän ihmetteli ääneen:

- Miten minun mahani näin suuri on? Vastahan se alkoi näkyä! Mutta…olenhan minä jo kahdeksannella kuulla. Kaipa se kuuluu asiaan.

                      Mikkel ja Maaret eivät olleet käyneet kuin kerran äitiysneuvolassa katsomassa tilannetta, ja nyt he päättivät mennä sinne toisen kerran tarkastamaan, oliko tulokkaalla kaikki kunnossa. Olihan sillä, mutta olipa lääkärillä muuan muukin uutinen: Fuglehaugin perheeseen syntyisi kaksoset!

 

 

Maaret alkoi olla niin viimeisillään, että hän ei jaksanut lähteä edes kauppaan valtavan masunsa kanssa. Vieraita kävi kyllä talossa ahkerasti, ja eräs irstas naapurinmies oli niin tykästynyt Maaretiin, että ehdotteli tälle vaikka minkälaisia arveluttavia asioita. Maaret loikoili nojatuolissaan ja yritti saada kasvoilleen mahdollisimman ylhäisen ilmeen:

- Sinä etova viiksivallu et tule minun perheonneani särkemään! Painu helkkariin! Mies lähti onneksi pian, vedoten ruoka-aikaan.

 

 

Maaret oli raahustamassa aamupäivällä vessaan, kun hän tunsi synnytysvalmennuksessa varoitetun supistustuskan alkavan. Hän piteli mahaansa kaksin käsin ja kiljui. Mikkel kampeutui salamannopeasti ylös torkuiltaan ja syöksyi puhelimeen.

 

 

- Onko Vuorensaaren sairaalassa? Vaimoni synnyttää parhaillaan. Olisiko sieltä mitenkään mahdollista saada ambulanssia tänne Linnunpesätie kolmeen? Nopeasti, kiitos! Mikkel vaahtosi puhelimeen. Pian puna-neonvihreä ambulanssi olikin jo pihassa, ja Maaret nostettiin takaosaan makuuasentoon. Mikkel istui hänen vieressään ja piti kädestä kiinni. He menivät sairaalaan kahdestaan, mutta tulisivat palaamaan nelistään!

 

 

Neljän päivän päästä Fuglehaugit pääsivät kotiin. Haikara oli tuonut heille kaksi tervettä tyttölasta. Hieman tummempi nimettiin Anne-Liseksi ja vaaleaihoisempi Liv-Lydiaksi.  Tuoreet vanhemmat olivat häkeltyneitä kahdesta täydellisestä pikku prinsessastaan. Mikkel kutitti Anne-Liseä leuan alta ja lässytti. Sen jälkeen hän vakavoitui ja totesi vaimolleen:

- Ajatella, että me olemme nyt isä ja äiti. Nämä kaksi pientä käärylettä ovat täysin riippuvaisia meidän huolenpidostamme. Maaret vastasi siihen:

- No, emmeköhän me onnistu hoitovastuussamme. Eihän näitä tarvitse kuin ruokkia ja vaihtaa vaipat! Ja välillä taputella talkkia takapuoleen! (Sori taas kuplasta, Guramin huomio)

 

 

Vaaleampi kaksonen, Liv-Lydia, viihtyi hyvin isin sylissä. Hän oli muutenkin paljon rauhallisempi ja viihtyi parhaiten yksikseen, vaikka kelpasi seurakin. Liv-Lydialla oli isänsä ruskea tukka ja kumpienkin vanhempiensa siniset silmät. Iho periytyi puolestaan vaalealta Maaretilta. Liv-Lydialla oli hyvin kärsivällinen luonne, eikä hän parkunut juuri lainkaan. Siitä Mikkel kiitti ylempiä tahoja, sillä koko Maaretin raskauden ajan hänen mielessään oli kangastellut kauhukuva läpi öitten rääkyvästä pikkupirusta.

 

 

Hivenen tummempi tyttö, Anne-Lise, oli silmiensä ja hiustensa väreissä identtinen sisarensa kanssa. Luonteenlaadultaan hän oli hivenen kiukkuisempi ja osoitti nälkäänsä raivoamalla kehdossaan. Maaret rakasti silti tuittupäisempääkin tytärtään, vaikka huokailikin öisin raskaasti, kun joutui syöttämään huutavan ja pahansisuisen ruokailijan.

 

 

Maaretin äidinvaistot heräsivät heti kaksosten syntymän jälkeen. Hän tuumasi Annelle vaippaa vaihtaessaan:

- Jos minä melkein vuoden teitä mahassani raijasin ja sitten vielä väänsin teitä tuskallisesti tähän maailmaan puoli päivää, niin kaipa homman voi hoitaa loppuun saakka! No niin, Anne-Lise, laitetaanko vielä talkkituprautus?

                      Vaipanvaihtoa ja muutakin vauvanhoitoa varten oli taloon tehty lastenhuone. Se sijaitsi entisessä olohuoneessa. Kuten kuvasta näkyy, siellä on kaksi liekkua lapsille, pöytä hoitamista varten ja sinisävyinen lattiamatto.

 

 

Kun äiti hoiti siskoa, Liv-Lydian oli hyvä kelliä kehdossaan ja kuunnella kaikkia jänniä ääniä, mitä talosta lähti. Eipä Liv vielä taida ymmärtää, että jonakin päivänä hän saattaa kasvattaa täällä omia lapsiaan, jos sattuu perijäksi päätymään. Tuli hänestä perijä tai ei, söpö hän silti on.

 

 

- Yksi, kaksi, kolme, neljä…viisikymmentäkuusi, viisikymmentäseitsemän, huhki Maaret kuntolaitteella. Hän halusi jo päästä eroon raskauskiloista ja palata työelämään. Se vaati kunnonkohotusta, ja siinä oli apuna Haba-Mään-kuntolaite. Mikkel tuli ihmettelemään.

- Miksi sinä treenaat kuin hullu? Et kai sinä vain aio takaisin töihin? Lapsethan kaipaavat kotihoitoa kouluikään saakka! Maaret pihahti:

- Minusta…ei…tule…lääh ja puuh…kotiäitiä…lääh… Mikkel pudisti päätään ja meni maksamaan laskuja.

 

 

Maaret oli lukenut lääkärilehdestä, että säännölliset petipuuhat kuluttavat paljon kaloreita, ja Mikkelkin oli suostuvainen moiseen liikuntamuotoon. Kaipa niitä nyt olisi muutenkin harrastettu… Tavoitteena oli myös saada sisarus tytöille, sillä pieni ikäero mahdollistaisi yhteiset leikit.

 

 

Mikkel lähti eräänä aamuna peräti mielellään töihin; se olisi hänen viimeinen työpäivänsä pitkiin aikoihin. He olivat sopineet, että Maaret palaisi työelämään ja Mikkelistä tulisi koti-isä. Tänään Mikkelin vain pitäisi kohdata pomo ja uskaltautua hyvästelemään kaikki työkaverit.

 

 

-Juhuu! Viimeinen palkkapussi on kädessäni ja nyt voin jäädä kotiin tyttöjen kanssa! ilakoi Mikkel, kun saapui kotiin. Maaret oli jo valmistautumassa seuraavaan työpäiväänsä. Mikkeliä ei surettanut töistä jääminen, pelkästään se, että nyt tytöt eivät näkisi äitiään pitkiin aikoihin kunnolla, sen verran hektisessä virassa Maaret oli.

 

 

- Nytpä minä menen ja näytän, että äidit ovat supersankareita! Hahaa, saan varmaan ylennyksenkin, Maaret rallatteli, kun komea Nissan Almera tuli hakemaan häntä kotipihasta. Mikkel vilkutti portailta ja jäi katselemaan Norja-Kazakstan –korismatsia.

 

 

Kun Maaret oli ollut töissä kaksi kuukautta, aamupahoinvointi alkoi taas. Maaret oli taas pieniin päin, ja tällä kertaa raskaus oli odotettu. Mutta alku oli tavattoman vaikea: Maaretin olo oli aivan kamala ja hänen selvisi töistään vain Buranan avulla. Lisäksi häntä alkoivat ällöttää kaikki makeat ruoat. Kerran, kun Mikkel oli päättänyt yllättää kultansa mansikkahyytelöllä, Maaret joutui piilottamaan kaiken tuhkakuppiin, ettei olisi oksentanut taas.

 

 

Maaret oksensi ainakin kolme kertaa aamussa ja pesi pytyn yhtä monesti. Hän ei oppinut vieläkään osumaan keskelle, joten urakka oli joka kerta suuri ja työläs. Mikkel luisti hommasta kepeästi väittämällä sen naisten työksi. Hänellä tosin riitti työtä kaksosten kaitsemisessa.

 

 

Postikin muisti pariskuntaa kaikenlaisilla laskuilla ja mätkyillä.

- Eivätkö nämä koskaan lopu? Tässä on tapaturmavakuutus, sakkolappu, karhukirje kirjastosta, koiravero, vaikkei meillä ole edes koiraa, ja kaiken lisäksi vielä lasku puutarhaan tuodusta lehmänlannasta! Epäreilua, parahti Maaret. Mikkel teki omat johtopäätöksensä:

- Te suomalaisethan sanotte, että työ ei tekemällä lopu. Asia taitaa nyt kyllä olla niin, etteivät laskut maksamalla lopu.

 

 

 

Kaksosten syntymäpäivät tulivat kuin hauki kaislikosta. Kun elämä oli pyörinyt uuden tulijan ja töiden ympärillä, kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, että pikkutytöistä oli tulossa jo vessanpönttöä tonkivia kaksivuotiaita. Niin silti oli. Syntymäpäivien kunniaksi leivottiin kaksi kermaista täytekakkua, mutta varsinaisia juhlia ei pidetty.      

                      Ensimmäisenä kakutettiin Anne-Lise. Hän jokelsi innoissaan äidin sylissä ja kaivoi käsillään kakun kuorrutusta. Kun Anne-Lise ei itse tajunnut puhaltaa kynttilöitä, Maaret teki sen hänen puolestaan. Mikkel heitti konfetteja ja puhalsi pahvitorveen.

 

 

Paperisilpun ja kakkukerman seasta löytyi mitä suloisin pikku suppusuu, josta sukeutui tässä uudessa ikävaiheessa hurmaava sinisine silmineen ja nöpönenineen. Maaret piti sylissään omaa pienoismalliaan ja liikuttui lähes kyyneliin katsoessaan esikoistaan (kyllä, Anne-Lise syntyi ennen Liviä!). Tyttö oli niin kaunis, ja se kauneus olisi katoavaista; pian hän olisi lapsi, sitten jo teini…

 

 

Mikkel sai toimittaa Liv-Lydian synttärirituaalit. Liv otti asian stoalaisella tyyneydellään, eikä edes yrittänyt syödä kynttilöitä niin kuin siskonsa. Maaret soitti jänisräikkää ja taputti käsiään, Anne-Lise kiljui ja pomppi, Mikkel kuiskutteli tytön korvaan tsemppauksia norjaksi ja taloon eksynyt kulkukissa maukui. Kaikessa melskeessä Liv sai loppujen lopuksi täytettyä kaksi vuotta, mutta moinen metakka järkytti häntä pitkäksi aikaa.

 

 

Livistä tuli ainakin yhtä suloinen kuin siskostaan. Hänellä oli pienestä pitäen vahva, ruskea tukka, joka kasvoi nopeasti ja sai Maaretin sisäisen kotikampaajan heräämään. Maaret muotoili tyttärelleen otsatukan, ettei Liv imeskelisi etuhiuksiaan. Livillä oli muutoin melko samanlaiset kasvonpiirteet kuin siskollaan, mutta hänen huulensa olivat täyteläisemmät ja leukansa vähemmän kärkevä kuin Annella.

 

 

Maaret jäi pian jo äitiyslomalle, ja Mikkel oli vielä kotona, joten he saattoivat viettää koko perheen keskeistä aikaa entistäkin enemmän. Pitkiä aamu-unia talossa ei kyllä päästy nukkumaan, koska kaksoset möykkäsivät kukonlaulusta alkaen. Eräänä aamuna Mikkel heräsi kummalliseen meluun, joka lähti lastenhuoneesta. Hän lähti selvittämään, mitä ihmettä siellä tapahtui.

 

 

Mikkel astui huoneeseen ja sai huomata molempien tyttöjen olevan hereillä. He höpisivät keskenään kummallisella kielellä. Mikkel mietti ensin kovasti, mitä perhanaa se oli, kunnes oivalsi:

- Tuon täytyy olla kaksoskieltä, olen lukenut siitä! Joka tapauksessa, Mikkel päätti aloittaa puheopetuksen tässä vaiheessa oikein toden teolla. Olihan sitä ennenkin yritetty, mutta eivätpä tytöt osanneet kuin lopottaa omaa kieltään ja muutamia yksinkertaisia sanoja ja lauseita.

 

 

Mikkel tempaisi Anne-Lisen kehdostansa ja istutti tämän lattian plyysimatolle. Mikkel aloitti norjaksi:

- Nyt jutellaan isin kanssa. Anne kiljaisi iloisesti:

- Joo! Taanko minä titten ittua töötötoolitta? Mikkel sanoi:

- Se sopii. Se sanotaan kyllä näin: ”syöttötuolissa”.  Isä ja tyttö lörpöttelivät keskenään melkein tunnin, ja Mikkel huomasi sen jälkeen ilokseen, että tyttö oli oppinut muutaman uuden sanan. Ässässä kyllä tulisi olemaan harjoittelemista. Opetusta annettiin myös Liville, tosin heikommalla menestyksellä. Liv puhui paljon mieluummin hänen ja Annen omaa kieltä.

 

 

Maaret ei juuri tyttöjensä sivistämiseen osallistunut, sillä uusi raskaus uuvutti hänet pahoin ja hän ei kyennyt kuin makaamaan voipuneena sohvalla ja juomaan vettä. Kaksosten odottaminenkaan ei ollut ollut näin kauheaa ja vaikeaa, vaikka silloin Maaret oli ollut valmis vannomaan, ettei mikään voi olla enää kamalampaa kuin silloinen aamupahoinvointi. Uusi raskaus olikin lujittanut häntä, ja silloin, kun hän ei ollut täysin tillin tallin, hän oli aivan voittajafiiliksissä:

- Minua ei pysäytä mikään! Olen teräsmamma, ja sitten kun palaan poliisinhommiin, rosvojen kulta-aika päättyy!

 

 

Talvi tuli taas, ja Maaret iloitsi lumesta ja nuoskakelistä rakentamalla lumiukon, vaikka maha olikin jo aika iso ja rajoitti liikkumista. Vauva syntyisi aivan näinä ensimmäisinä talvipäivinä. Maaret tökkäsi lumiukolle nenäksi komean porkkanan, että se muistuttaisi Mikkelin uljasta kyömynenää. Lumiukon oli määrä olla yllätys Mikkelille, näköiskuva hänestä, mutta Maaret ei ollut mikään taiteilija nytkään, ja se muistutti lähinnä vesipöhöistä sirkustirehtööriä. taaperotkin pääsivät leikkimään lumeen, mutta he eivät saaneet aikaan mitään yhtä kolossaalista.

 

 

 

Maaret laiskotteli nojatuolissa, kun synnytyspoltot alkoivat. Vaikka hän oli kokenut saman jo kerran aikaisemminkin, kipu oli kestämätön. Tytöt tuijottivat ihmeissään pinnasängyissään, kun äiti teki jotain ennenkuulumatonta. Maaret karjui Mikkeliltä apua, ja mies ryntäsi puhelimeen.

- Kuuliainen mies, Maaret ajatteli jälkeenpäin.

 

 

Mikkelin onnistui hälyttää paikalle ambulanssi, ja pian Maaret olikin jo sairaalassa. Seuraavan aamuna, kun Mikkel ja tytöt pääsivät katsomaan häntä, Maaretin vierellä lepäsi pieni ja punertava tyttövauva. Mikkel ja Maaret nimesivät lapsen Siriksi.

                      Maaret ei ollut erityisen kanaemomainen äiti, mutta Siri sai hänen äidinvaistonsa entistä enemmän esille. Hän viihtyi erinomaisesti kaikkien tyttäriensä kanssa, mutta Siri sai äitinsä suurimman suosion.

 

 

Mikkel vastasi enemmän talon taaperoduosta. Liv viihtyi parhaiten omissa oloissaan, joten isän lellikiksi tuli Anne-Lise. Kun Liv leikki yksikseen nukeilla tai ksylofonilla, isä opetti tai viihdytti Annea. Annesta tulikin vaativainen pikkuprinsessa, jolle kelpasi vain paras – seurassa, leikeissä ja ruoassa. Kun isä luki vääränlaista kertomusta, kärkevä Anne sanoi heti:

- Ei rinsessoja, isi. Lue se autosatu! Jos vellikupissa oli vääränmakuista syötävää, sekin sai huomautuksia tytöltä. Maaret olikin sitä mieltä, että Mikkel hemmotteli esikoisen piloille.

- Kulta, Annesta on tullut todella nirso, hänelle ei kelpaa melkein mikään. Et kai vain ole antanut hänen valikoida ruokaansa? Mikkel rapsutti päätään ja vastasi:

- No, eihän lasta voi pakottaa… no, ehkäpä en ole ollut riittävän ankara. Anteeksi. 

Maaret ei pitänyt arvossa sellaista selkärangattomuutta. Hänestä alkoi taas tuntua, että töihin palaaminen olisi tervetullut vaihtoehto, vaikka kotonakin oli mukavaa. Hän päätti hiljaa mielessään, että palaisi töihin heti pakollisen äitiysloman jälkeen.

 

 

 

Heti, kun uusi tulokas siirtyi nukkumaan kehtoon äidin vierestä, päättivät Fuglehaugit rakennuttaa hänelle oman huoneen. Kaksosten huone oli ahdas jo kahdellekin, joten Sirin sijoittaminen sinne ei ollut edes käynyt vanhempien mielessä. Uudesta huoneesta tehtiin oranssinsävyinen koko muun talon sinisyydestä poikkeamaan. Sinne laitettiin pinnasänky vauvalle, hoitopöytä ja muutamia leluja. Myös taaperoiden potta vietiin sinne.

 

 

Siri viihtyi hyvin uudessa, rauhallisessa huoneessaan. Hän kelli violetin patjansa päällä ja kuunteli tyytyväisenä vanhempiensa ja sisartensa aiheuttamaa turvallista ääntä. Siri on väreiltään samannäköinen kuin Anne-Lise, mutta vain aika näyttää, millaiset kasvot tytölle tulee.

                      Joka tapauksessa, Maaret piti tätä lasta maailmankaikkeuden viehkoimpana olentona. Hän tuuditti Sirin uneen ja jos vauva oli kipeänä, viipyi koko yön hänen huoneessaan valvoen katkonaista unta. Loman lopun läheisyys oli haikeaa Maaretille vain Sirin takia. Meluisia ja vaativia kaksosia hänen ei tulisi niinkään ikävä.

 

 

Äiti huolehti Sirin tarpeista syöttämällä ja pesemällä lasta. Samalla hän jutteli Sirille:

- Nonnii, oletko jo täynnä? Vai juotko vielä vähän? Enää kolme päivää, niin äiti lähtee ottamaan ilkeitä rosseja kiinni. Sitten isi hoitaa sua. Sekin osaa, tiesikkös? Siri ei vastannut, joi vain ahnaasti maitoa. Raikuvan röyhtäyksen jälkeen tyttö nukahti, ja Maaret vei hänet hiipien pinnasänkyyn.

                      Sitten huomionkerjäys jatkui, tällä kertaa kaksosten toimesta. Maaret kirehti lastenhuoneeseen katsomaan, kuka tarvitsi ja mitä.

 

 

Liv oli noussut tapojensa vastaisesti kehdon laitoja vasten huutamaan kakkahätäänsä. Maaret nosti tytön syliinsä ja huomasi samalla, ettei Liv ollut enää keveä kaksivuotias, vaan jo melko iso rötky. Hän hyssytteli kirkuvan lapsen ja vei tämän Sirin huoneeseen potalle.

 

 

Liv hoiti pottahommat rutiinilla, ja hymyili vieläpä oikein aurinkoisesti äidilleen. Maaret huokaisi väsyneenä; hän oli herännyt tänään neljältä Sirin nälkään, eikä kello ollut kuin vasta kuusi illalla. Nukkumaan pääsisi aikaisintaan kahdeltatoista, sillä lapset valvottivat ainakin yhdeksään ja töihin paluutakin pitäisi valmistella. Makeiden haukotusten jälkeen Maaret vei Livin kehtoonsa vain muistaakseen, että potta piti tyhjentää ja huuhdella.

 

 

Potan tyhjentäminen oli ylivoimaisesti iljettävin työ Maaretin mielestä. Ihan niin kuin vaippojen kanssa ei saisi jo muutenkin läträtä kaikkien epämiellyttävien eritteiden kanssa. Voi, kunpa tytöt oppisivat jo käyttämään vessanpyttyä! Tällaisina hetkinä Maaret todella mietti, miksi hän oli hankkinut lapsia. Hän oli niin väsynyt lastenhoitoon ja halusi jo vihdoinkin päästä työnsyrjään kiinni. Se onni koittaisi onneksi pian, ja sitten Mikkel saisikin kaiken lastenhoitovastuun itselleen. Mikkel onneksi piti hommasta – ja se jos mikä ihmetytti Maaretia!

 

Niin Maaret sitten palasi töihin. Se oli suuri helpotus kaikille: Maaretille, jonka ei tarvinnut enää kärvistellä vastentahtoisesti koko päivää kotona, Mikkelille, joka ei kestänyt Maaretin ainaista nalkutusta, ja myös lapsia, joiden hoito oli jotakuinkin tasalaatuista episodin jälkeen.

 

 

Mikkel nautti suuresti päästessään välillä hoitamaan Siriäkin. Sirin mielestäkin se taisi olla mukavaa, sillä hän kikatteli isänsä seurassa ja vaikutti muutenkin iloiselta. taaperotkin alkoivat jo onneksi olla se verran isoja, etteivät he tarvinneet ympärivuorokautista katastrofinehkäisijää seuranaan.

 

 

Tytöt olivat saaneet joululahjaksi nukkekodin, johon erityisesti Liv-Lydia oli hullaantunut. Hän keksi mitä mielikuvituksellisimpia seikkailuja tuon sinervän vanerilaatikon asukeille. Hän pani nuket ajamaan autoilla, lentämään, uimaan keitossa ja – Mikkelin kauhuksi – vessanpöntössä. Sisko ei aina kelvannut leikkikaveriksi, sillä Liv-Lydian mielestä hän pilasi koko jutun mielikuvituksettomalla kotileikillään, jossa yksikään nukke ei ollut mustilla siivillään lepattava vampyyri tai vessanpöntöstä kalastava erakko.

 

 

Annea ei pahemmin hetkauttanut etääntyminen kaksosestaan, eiväthän he olleet koskaan mikään erottamaton parivaljakko olleetkaan. Hän oli paljon ulospäinsuuntautuneempi ja sosiaalisempi. Anne-Lisen suurinta hupia olivat vieraiden kanssa puheleminen ja ääniä päästelevällä pupulla leikkiminen. Hän pyöri myös mielellään isänsä jaloissa ja rupatteli iloisesti koko ajan. Anne-Lisen lempinimeksi tuli Radio, koska aamulla herätessään hän aloitti höpötyksen ja vasta illalla lopetti, kun Nukkumatti kutsui unten maille.

 

 

Mikkelistä alkoi tuntua, että samalla kun Maaret uppoutui töihinsä., hän unohti perheensä ja vastuun siitä. Vähäisen vapaa-aikansa nainen vietti mieluiten ystäviä tavaten, harrastuksiinsa keskittyen tai puhelimessa juoruten. Mikkelin hän sentään joten kuten muisti, mutta lapset eivät enää saaneet tarvitsemaansa äidinrakkautta. Mikkeliä pelotti, että jonakin päivänä pikku Liv kysyisi arasti, että kuka tuo ihmeen äiti on. Maaret ei tuntunut huomaavan asiaa.

 

 

Kaksosten ja Sirin syntymäpäivät lähestyivät, ja Mikkel olisi toivonut, että Maaret olisi edes silloin ollut kiinnostunut enemmän lapsistaan. Vaan ei. Hän kutsui ystäviään heille kylään ja kävi itsekin heidän luonaan. Kun Mikkel yritti vihjailla asiasta, Maaret ei tuntunut noteeraavan jatkuvia huomautuksia mitenkään. Mikkelin mielessä alkoi pikku hiljaa itää suunnitelma Maaretin lähentämiseen.

- Yksi pieni nuppineulan tuikkaus, ja Maaret on taas oma, ihana itsensä perheemme parissa, juoni Mikkel tonkiessaan vaimonsa toilettilaukkua. Hän löysi etsimänsä pienen, litteän pahvipakkauksen, ja parissa sekunnissa toimenpide oli ohi.

 

 

Kaksi viikkoa ennen kaksosten synttäreitä oli Sirin merkkipäivä. Maaret oli silloin komisariokonferenssissä naapurikaupungissa, joten hän ei ollut näkemässä tapausta. Vain Anne-Lise ja Liv-Lydia olivat todistamassa sisarensa synttäreitä. Pikaisen kakkuseremonian jälkeen Siristä oli tullut taapero, kaksi vee.

 

Mikkel kantoi Sirin kehtoonsa mietteliäänä. (Siristä tulikin oikein sievä, mutta kasvokuva ja enemmän hänestä sitten ensi osassa!) Maaret palaisi seuraavana iltana, ja sitten suunnitelman toinen osa pitäisi laittaa täytäntöön. Maaret ja Mikkel rakastivat kyllä toisiaan, paljonkin, mutta kestäisikö suhde lisää yllätyksiä? Joka tapauksessa, suunnitelman toinen osa tulisi olemaan oikein helppo ja joutuisa toteuttaa, jos Maaretin ”Kaipaan sua” -viestit olisivat totta ja hänelläkin olisi samat aikeet ja halut kuin Mikkelillä.

 

 

Ja olihan hänellä. Maaret ja Mikkel viettivät kaksosten syntymäpäiväjuhlia edeltävinä öinä laatuaikaa keskenään enemmän kuin pitkiin aikoihin. Maaretillakin oli lomaa, ja hän halusi lämmittää hivenen laimennutta suhdettaan Mikkeliin. Mikkeliä hieman hävetti jo hänen toimensa: kondomien puhkominen oli ollut alhaista toimintaa ja olisihan Maaretin äidinvietin voinut kai herättää hellävaraisemminkin. Jos Maaret tulisi raskaaksi (kuten oli suunnitelma), Mikkel lupasi mielessään rakastaa tulevaa lasta yli kaiken. Maaret-polo ei arvannut mitään, ja Mikkel toivoi, että hän ei koskaan huomaisi, mitä hän itse oli tehnyt.

 

 

Maaretin loma hupeni nopeasti, ja Mikkel jäi taas nelin tyttöjen kanssa. Syntymäpäiväksi oli leivottava herkkuja, ja tyttöjen huonetta piti hieman remontoida lapsuuden ajaksi. Mikkel oli täystyöllistetty, eikä ehtinyt leikkiä lasten kanssa entiseen malliin.

                      Siitä seurasi hyvääkin; kun Anne ei voinut pyöriä isänsä jaloissa, hänen täytyi leikkiä sisarensa kanssa. Livkin hyväksyi siskonsa leikkeihin, ja neuvoi hänelle monta pimeää ja outoa hahmoa. Pian he leikkivätkin jo sulassa sovussa yhdessä ja kikattelivat toistensa ajatuksille. He repivät kirjahyllystä kirjoja, jotka he panivat lentämään kuin lentävät matot, ja nuket saivat istua kyydissä. Anne puolestaan opetti sisarelleen uusia lauluja rallateltavaksi.

- He ovat lyömätön kaksospari, täydentävät toisiaan, pohti Mikkel ylpeänä.

 

 

Tyttöjen synttäreistä tuli iloiset juhlat. Maaret perui iltavuoron ja pääsi vapaalle todistamaan tyttöjen kasvua. Anne-Lise sai kunnian puhaltaa kynttilät. Liv puolestaan sai avata ensimmäisenä lahjansa. Tunnelma oli välitön ja lämmin, kun vanhemmat hurrasivat kasvajille ja Siri riekkui taaperosössötyksellään onnitteluja.

 

 

Anne-Lise juoksi heti ulos pyjamassaan huumaantuneena uudenlaisesta vapaudesta. Hän pysähtyi roskapöntön eteen ja katseli tähtiä, pihaa ja kulkukoiraa, joka kaivoi monttua hänen ikkunansa alle.

                      Anne piti uudesta ulkomuodostaan, lukuun ottamatta pitkää ja luisevaa leukaa, joka veti vertoja Monica-mummonkin vastaavalle. Leuasta voisi kertoa jotain myös se, että mummolan lähellä asuvat lapset nimittivät Monicaa noitaleuaksi.

 

 

Liv osoitti toimintavalmiuksiaan kasvun jälkeen lähtemällä heti viemään roskia ulos. Hänen nätit kasvonsa vääntyivät kauhunilmeeseen, kun Anne säikäytti hänet roskapöntöstä käsin. Liv-Lydia sanoi:

- Radio, sinä olet kauhan pelottava, kun hyppäät sieltä roskiksesta. Eikö mentäisi mieluummin syömään kermakakkua?  Anne kampeutui pöntöstä ja vastasi:

- Totta kai, sisko! Heistä oli tullut erottamattomat.

 

 

Kun Mikkel sattui parin viikon päästä samaan aikaan vessaan Maaretin kanssa. Maaret nojasi altaaseen ja näytti pahoinvoivalta. Vessanpönttö oli yltä päältä oksennuksessa. Mikkel kysyi varovaisesti:

- Mikä on, kulta? Onko paha olo? Maaret sähisi:

- Kysytkin vielä… örgh. Joka tapauksessa, minusta tuntuu siltä, että me saamme vielä yhden pikku-Fuglehaugin! Mutta, kaipa minun täytyy alistua osaani, miten minä pystyisin tekemään pahaa pienelle lapselle, joka kasvaa sisälläni? Neljä lasta kolmikymppisenä… No, rakennan urani sitten myöhemmin. Mikkel kietoi kätensä Maaretin ympärille ja yritti näyttää murheelliselta, vaikka hän tunsi jotain aivan muuta.

 

Kiitos, tätä oli kiva tehdä. Seuraavan osan ajankohtaa en uskalla lupailla, mutta intoa kyllä on, eli saaga jatkuu! Ensi osassa nähdään varmaan lapsuuden lapsuksia, teinityttöjen kohellusta ja uusi pienokainen. Laitan mukaan myös kasvokuvat tytöntylleröistä. Nyt sana on vapaa, joten kirjoittakaapa sinne kommenttilootaan muutama sananen (kritiikkiä, kehuja, kysymyksiä, mitä vain!)!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tättärää-tä-dädädätää! Olen viimeinkin saanut tehtyä osan 1 uuteen LC:heni. Nauttikaa ja antakaa rakentavaa palautetta.

 

LC Fuglehaug, osa 1: Ruma röttelö ja kaunis Maaret

 

 

Saanen esitellä teille nuoriherra Mikkel Fuglehaugin. Hän on Norjan Altasta kotoisin oleva simnuori, joka on muuttanut Suomeen luomaan upeaa uraa liikehaina. Hänen neliönmuotoisten silmälasiensa taakse kätkeytyy rehti, mutta hieman suuruudenhullu nuori mies, joka haaveilee kauniista naisista ja hienoista autoista.

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

- 20000 kruunua tontista, mökistä ja kalusteista! Mikä edullinen kauppa! ajatteli Mikkel Fuglehaug, kun tutki Vuorensaaren kiinteistövälityksen nettisivuja. Sivut olivat suomeksi, eikä norjalaisnuorukainen ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä siellä luki. Nyt hän oli kuitenkin tullut ostaneeksi kahdellakymmenellätuhannella tontin taloineen kaikkineen, ja tunsi tehneensä loistokaupat.

- Tontti on kahden hehtaarin laajuinen, ja talo rakennettu vuonna 1968. Vuoristonäköala, hän luki sivuilta. Tämähän olisi mainio paikka aloittaa Mikkelin haaveilema liikemiehen ura uudessa maassa. Afäärejähän voisi harjoittaa vaikka omalla maalla!

                      Nuolaiseminen ennen kuin tipahtaa ei kuitenkaan kannattanut tällä kertaa: Mikkel luki liian myöhään sivun reunalle pienellä kirjoitetun yksityiskohdan: summa olikin EUROISSA eikä kruunuissa, niin kuin kahdenkymmenenkahden vuoden elämänkokemuksella varustettu Mikkel oli kuvitellut eli kymmenkertainen!

- Tähän haaskaantuvat kaikki rahani viimeistä pennin pyörylää myöten, tuhahti Mikkel ja tilasi nyreissään taksin ensin kiinteistövälittäjälle, sitten uudelle, uljaalle tontilleen.

 

 

-Miten tässä nyt näin pääsi käymään! Tämä röttelö ei ole edes sen 20 000 kruunun väärti, saati sitten euron! Mikkel noitui. Hän ei tällä nimenomaisella hetkellä juuri oikein käsittänyt, miksi ikimaailmassa olikaan muuttanut vieraaseen maahan täysin oman itsensä varaan. Oliko menestyvän liikemiehen ura todella tämänkaltaisten seikkailujen arvoinen? Mikkel mietti hetken, miten oli edes saanut päähänsä näin järjettömän suunnitelman. Hänen päiväkirjassaan vuoden, parin takaa luki näin:

 

”Olen ajatellut muuttaa Suomeen. Voisinhan toki yrittää ruveta liikeneroksi täällä Altassakin, mutta vanhat ympyrät kyllästyttävät. Ja miksi olisin lukenut pikkunaskalista saakka suomen kieltä koulussa, ellen aikoisi ikinä käyttää sitä? Minä ostan tällä raaputusarpavoitolla talon sieltä ja alan toteuttaa briljantteja liikeideoitani. Eikä vaaleakutrinen Suomen-heilakaan kainalossa pahaa tekisi. Täytyy vain opetella erottamaan kruunut euroista ja hioa suomi huippuunsa.”

 

Niinpä hän sitten oli lukion, armeijan ja parin vuoden epämääräisen vanhempien kontolla elelemisen jälkeen toteuttanut haaveensa, mutta kaikki ei ollut mennyt ihan nappiin.

 

 

Ikävien maksutoimitusten jälkeen kiinteistövälittäjän luona Mikkel pääsi viimein katsomaan tonttiaan. Hän ei ollut elätellyt suuria toiveita, mutta todellisuus oli silti melko murskaava.Kaukaa katsoen talo oli melko sievä pikku mökkeröinen, mutta läheltä ankeuden huomasi enemmän kuin hyvin: siinä ei ollut ensimmäistäkään ikkunaa, ovi oli ruma ja vanerista valmistettu, ja seinien elähtäneen sininen maali lohkeili pahannäköisesti. Rappusetkaan eivät kutsuneet käymään sisään; kun Mikkel astui ensimmäiselle portaalle, hänen jalkansa humahti läpi siitä, suoraan puusäleiden ja vanhojen tupakantumppien sekaan iljettävään portaidenaluspoteroon.

 

 

Sisään astuessa näky ei olisi voinut juuri lohduttomampi olla: maalaamattomilla seinillä vilisti sokerimuurahaisia ja halvimmalla kokolattiamatolla päällystetty lattia uhosi ummehtunutta tupakanlöyhkää. Kalusteina oli ainoastaan vanha ja varmasti hyvin suurikulutteinen jääkaappi ja pikkuruinen liesi. Mikkel kynsi päätään lannistuneena ja jatkoi tutkimusmatkaa olohuoneeseen.

 

 

Olohuoneessa oli tiiliskivistä kyhätty kirjahylly ja vuodesohva. Kun Mikkel katsoi hyllyn kirjavalikoimaa, sieltä löytyi romanttisia markettipokkareita suoraan 80-luvulta. Muita opuksia olivat mm. Tuholaistorjunnan ABC, Hyytelöherkkuja keventäjälle, Siipikarjaoppi ja Näin rakennat koirankopin. Vuodesohva haisi tupakalle, ja lakanat olivat vanhat ja saastaiset, mutta se ei nitissyt, natissut ja pamahdellut niin kuin talon muut kalusteet.

 

 

Vessa oli hyvin pelkistetty: jykevää ja harmahtavanvihreää pönttöä lukuun ottamatta sieltä löytyi ainoastaan ruosteinen suihku, jonka tiivisteet falskasivat. Laattojen välissä oli ylen määrin törkyä, ja katossa oli komea kosteusvaurio.

- Heti kun minulla on rahaa, korjautan tämän helkkarin läävän joka ikisen viallisen kalusteen! Mutta nyt on ryhdyttävä siivoamaan, Mikkel tuumasi ja tonki pesulumpun matkalaukustaan.

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Kun talo oli perussiivottu ja lakanat sänkyyn vaihdettu, saattoi Mikkel huokaista hetkeksi helpotukseksi ja katsoa kättensä töitä. Kolme tuntia hän oli yrittänyt saada sähkölaitteita toimimaan, vessan siistiminen puolestaan oli vienyt puolitoista tuntia. Kaiken kaikkiaan urakka oli kestänyt 8 tuntia, ja ilta alkoi jo hämärtää. Mikkel oli niin tympääntynyt kotinsa kuuraamiseen, että päätti sijoittaa viimeisetkin rahansa illanviettoon ja uuteen kotipaikkaansa tutustumiseen.

 

 

Taksimies oli onneksi reilu, eikä veloittanut köyhältä ulkomaalaiselta täyttä hintaa. Ensin matka vei erääseen kapakkaan, jossa istui vain paikallinen juoppokööri, joka teki hyvin selväksi, ettei kaivannut sinne ketään muuta.

 

Mikkel tutustui myös itsepalvelubaariin ulkoilualueen lähellä, ja ehti hankkia yhden vihamiehen itselleen. Mihail-niminen mies sydämistyi nimittäin hänelle, kun he kummatkin iskivät silmää samalle naiselle, joka osoittautui Mihailin naisystäväksi.

Yhdeltä Mikkelin rahat olivat huvenneet jo uhkaavasti, ja hän oli vielä sen verran tolkuissaan, että ymmärsi lähteä kotiin välttyäkseen enemmiltä kahakoilta. Aamulla, kun hän heräsi ikävässä kankkusessa koinsyömässä mökissään, hän oli jo niin tylsistynyt, että tarttui kirjahyllyn antimiin ja alkoi opiskella kananhoitoa, hyytelöntekoa ja koirankopin rakennusta.

 

 

Aika kului kuolettava hitaasti, kun seurana olivat vain edulliset rakkausromaanit ja sossun avustusvirkailija. Viikkoja Mikkel virui talossaan ja yritti tuloksetta hankkia työpaikkaa hyvistä yrityksistä. Tässä rahatilanteessa hän ei pystynyt perustamaan yritystäkään. Hän kävi suomen iltakurssilla, joka oli onneksi Vuorensaaren kansalaisopistossa ilmainen ilo. Opettajana toimivat erinäiset vapaaehtoiset, muun muassa eräs viehättävä vaaleaverikkö nimeltä Maaret. Eräänä yksinäisenä päivänä, kahden siiderin jälkeen, Mikkelin mieleen juolahti ajatus pyytää Maaret kylään.

 

 

Ihme kyllä, Maaretilla ei ollut mitään muutakaan tekemistä, joten hän pölähti paikalle. Mikkel esitti pari kysymystä mukamas kotitehtävistä, kuten ”Miten olla-verbi taipuu partisiipin perfektissä?”, ”Onko sanassa ’nauha’ astevaihtelua?” ja ”Onko adjektiivissa ’huono’ epäsäännöllistä vertailua?”. Yhtäkkiä hänen mieleensä tuli sangen rohkea ajatus, joten hän kysyi:

- Lähdetkö kanssani kaljalle? Maaret lähti. He juttelivat kaikesta mahdollisesta niin järjellisesti kuin hieman humalaiset voivat jutella. Kävi ilmi, että Maaretkin harrasti maastopyöräilyä ja kalastusta, ja että he kummatkin inhosivat lampaanlihaa. Mukavan illan jälkeen he sopivat tapaamisen Mikkelin luo ensi perjantaiksi.

                      Koko seuraavan viikon ajan Mikkel kierteli baareissa toivoen näkevänsä edes vilauksen Maaretista. Silti hän ei halunnut ruveta juopoksi tai naistennaurattajaksi; kapakoitsijat ihmettelivät varmasti, miksi nuori ja rehvakas Mikkel joi aina vain soodavettä eikä flirttaillut yhtä ankarasti kuin muut pojanjolpit.

 

Maaret ilmaantui paikalle ajoissa, ja toi lämpöisän tuulahduksen Mikkelin sydämeen, vaikka sää oli kylmä ja kumpikin joutui värjöttelemään ulkotakissa pihalla, koska Mikkel ei kehdannut esitellä surkeaa asumustaan ihastuksen kohteelleen. He viihtyivät oikein hyvin toistensa seurassa, koska kumpikin oli kiinnostunut samankaltaisista asioista. Jopa juoruilun kohde oli yhteinen: Mikkelin inhoama Mihail Lada oli myös Maaretin kauhistus. Maaretin myötä myös Mikkel pääsi sisälle kylän sisäisiin salaisuuksiin suht’ nopeasti.

 

 

He tapasivat yhä tihenevemmin välein. Ja kerta kerralta Maaretin opettajanrooli murentui yhä huomaamattomammaksi ja he juttelivat vapautuneesti kaikesta mahdollisesta. Mikkel kehaisi:

- Kyllä norjalainen olut sitten on hyvää. Suomalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia sitä vastaan. Mutta suomalaiset naiset…oi, ne vasta ovatkin jotain! Siinä me norjalaiset häviämme! Tiesitkö muuten, että sinulla on maailman kauneimmat silmät? Maaret punehtui ja alkoi nauraa.

 

 

Maaret paiskasi Mikkeliä tyynyllä:

- Kuulepas pikkupoju, tästä saat! Ja tästä! Isku jokaisesta hävyttömästä puheesta!

Mikkel nauroi myös ja poimi hänkin maasta vanhan likatyynyn:

- Mäjäytys jokaisesta tiukkapipoisesta tylsyydestä! Tiesitkö myös, että sinulla on aika hyvä takamus… Maaret mäiski Mikkeliä yhä riemukkaammin.

 

Talvi tuli nopeammin, kuin kukaan olisi osannut odottaa. Mikkel sai viimeinkin työpaikan pienestä maahantuontiyrityksestä ja rahaa oli edes vähäsen. Samalla hän kävi ulkona Maaretin kanssa ja piti yhteyttä vanhempiinsa. Kerran, kun hän soitti isälleen, hän arvasi kaiken, ennen kuin Mikkel oli sanonut sanaakaan Maaretista:

Isä: Hei poikani!

Mikkel: No terve terve! Tänne kuuluu hyvää.

Isä: Jaa-a, mikäs se sinun tyttökaverisi nimi on?

Mikkel: Mistä sinäkin sen tied… ei, vaan mistä sinä puhut?

Isä: Kyllähän sen nyt huomaa tyhmäkin. Sano minun sanoneeni, kohta hääkellot kilkattaa!

Mikkel: - - - - - - - - #sulkee puhelimen#

 

Totta se silti oli, Maaretin ja Mikkelin ystävyys kukoisti ja syveni ihan muuksi. He…

 

 

…puhuivat arkisista asioista…

 

 

…juorusivat naapureista…

 

 

…pulisivat puhelimessa ja tekivät historiallisia voittoja paikalliselle teleoperaattorille…

 

 

…ja osoittivat lempeään toisilleen poskipusuin, halein ja kunnon suudelmin. Kaikki vuorensaarelaiset tunsivat heidät jo pariskuntana. Eräänä maaliskuisena iltana Mikkel oli kutsunut Maaretin luokseen, mielessään jotain muutakin kuin pelkät yhteisjuomingit.

 

 

Maaret saapui tapansa mukaan ajoissa, ja Mikkel tervehti häntä pitkällä suukolla. Hän johdatti tytön luokseen ja suuteli tämän kättä alhaalta ylös.

- Suukko jokaiselle ihanalle asialle sinussa. Pus, silmät. Muisk, huulet. Pusipusi, persikkaposket. Maaret vastasi suukkoihin halaamalla Mikkeliä tulisesti ja kuiskimalla tämän korvaan.

- Tule sisään Maaret, minulla on sinulle jotain, pyysi Mikkel ja johdatti Maaretin sisälle.

 

 

- Kun minä olen ajatellut…että haluaisin olla kanssasi aina, enkä vain vapaa-ajalla. Se olisi myös talouskysymys…voisimmeko me muuttaa yhteen?

                      Laskeutui pitkä hiljaisuus. Maaret ei osoittanut myöntymistä eikä kieltämistä eleillään, vaan seisoi vain ovensuussa paikallaan. Mikkel oli jo avata suunsa, mutta Maaret hiljensi hänet vastaamalla.

 

 

- Totta kai! Minä en halua enää nyhjätä surkeassa rivitalonpätkässäni, vaan olen valmis muuttamaan luoksesi. Me voimme olla yhdessä aina, kun haluamme! sädehti Maaret.

                      Niinpä Maaret muutti osoitteeseen Linnunpesätie 8. Hän toi mukanaan mukavasti rahaa ja tavaraa, joilla rahoitettiin talon korjaaminen ja laajentaminen. Hänen työpaikkansakaan ei ollut lainkaan huono, palkka oli peräti 780! Kun taloushuolet väistyivät, elintasokin kohosi - onneksi.

 

 

 

 

Maaret varasi muuton kunniaksi ajan parturille ja leikkautti pitkät hiuksensa käytännölliseksi polkaksi. Mikkel lahjoitti hänelle kauniit, punaiset puuhelmet, joita hän alkoi käyttää. Hän korosti kauniita silmiään mustalla kajalilla ja punasi huulensa kevyellä kiiltopunalla. Mikkel oli hyvin otettu siitä, että hänen tyttöystävänsä laittautui vain hänen takiaan.

 

 

Taloon rakennettiin makuuhuone ja uusi olohuone. Pallotuoli, grilli ja televisio muuttivat myös Fuglehaugin taloon. Lattiat uusittiin. Parisänkyyn ei ikävä kyllä jäänyt rahaa, vaan sen virkaa sai toimittaa ulkona oleva heinäläjä. Siitä Mikkel saikin varsin erikoisen ajatuksen:

- Maaret, mennäänkö ulos? Siellä on niin kaunis tähtitaivas. Ja luntakin on vielä aika paljon!

- Mikähän tämäkin hullutus on? No, tullaan sitten, kyräili Maaret ja kiskoi sinisen takkinsa päälleen.

 

 

- Tähtitaivas on niin kaunis…

- Sinä olet paljon kauniimpi, Maaret. Mutta tuo toppatakki on kertakaikkisen ruma. Kuten myös nuo housut. Vähennä vähän vaatetta…

 

 

 

 

 

Mitäs täällä tapahtuu?

 

 

Onneksi myöhemmin oli varaa hankkia vastaavanlaista toimintaa varten myös parisänky. Se sijoitettiin makuuhuoneeseen, missä sille oli kosolti tarvetta.

 

Arkielämä oli silti olemassa. Kaikessa rakkaushuumassa kummallakin oli työnsä ja touhunsa. ruoanlaittoon ei juuri irronnut aikaa, joten Linnunpesätiellä särvittiin usein purkkiherkkua ja kinkkuleipiä. Aamulla, ennen kuin Mikkel meni liimaamaan postimerkkejä ulkomaankirjeisiin (=hänen loistotyönsä), hän heräsi aina ennen Maaretia, jonka työt alkoivat vasta iltapäivällä. Silloin hän söi kaikessa rauhassa ja joskus…

 

…myös katseli jalkapalloa telkkarista. Useimmiten hän kuitenkin vain haaveili heilastaan.

- Voi saakeli kun Maaret on niin ihana. Ei edes esimies-Peralla ole niin hurmaavaa vaimoa. Ensi talvena minä vein hänet vihille… ja tienaan meille omaisuuden…meille tulee joskus kymmenen vuoden päästä pari lasta, jotka ovat luokkansa priimuksia…ja minä ostan Ferrarin…tai no, edes Datsunin…hitto vieköön, ei kello voi olla puoli kahdeksan! Äkkiä töihin, tai irtisanonta voi olla ainoa realistinen tulevaisuus!

 

 

Eräänä vapaa-aamuna, muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen, Maaretin valtasi aamulla karmea pahoinvointi. Se oli jatkunut hiljaisena ja melko huomaamattomana jo pari viikkoa, mutta nyt vatsaa väänsi oikein toden teolla. Hän ryntäsi vessaan ja punnitsi matkalla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja olon syyksi. Hän mietti:

- Olenkohan minä allerginen jollekin? Vai onko tässä murjussa hometta? Vai… odotanko minä lasta?

 

 

Maaret yökki ja kakoi samalla tavalla joka aamu seuraavan viikon ajan, mutta vasta loppuviikolla hän uskaltautui ostamaan apteekista raskaustestin. Tulos oli positiivinen, joten Maaretin pahin pelko oli käymässä toteen. Hän olisi halunnut luoda uraansa poliisina vielä ainakin viisi vuotta, ja hankkia lapsen/lapsia vasta silloin, mutta nyt hänen oli nieltävä järkytyksen kyyneleet ja sisuunnuttava kertomaan asiasta Mikkelille.

 

 

 

Seuraavana aamuna Maaret pyysi Mikkeliä hetkeksi pois aamuteeveen äärestä. Mikkel kysyi heti toiveikkaana:

- Mitä, onko asiasi se, että haluat ottaa eilisiltaisen uusiksi? Kyllä se sopii! Maaret pudisti päätään ja vingahti:

- Ei. Se ei ole kyseessä. Asia kyllä vähän sivuaa aihetta… Maaret ositti mahaansa. Mikkel killitti häntä monttu auki kykenemättä sanomaan mitään.

- Eihän tässä näin pitänyt käydä! Emme me ole valmiita vauvanhoitoon! Minä olen vasta 23- ja sinä 25-vuotias. Lasten aika on myöhemmin! Mikkel lopulta älähti. Maaret näytti vihaiselta ja sanoi:

- Eihän kukaan tässä ole niin sanonutkaan! Luuletko, että tämä olisi tietoinen valinta? Ei ole, sen voin sanoa. Mutta nyt on vain elettävä asian kanssa.

 

 

- Mutta Maaret… oikeastaanhan se on hyvin hellyttävä ajatus: sinä, minä ja meidän yhteinen luomuksemme, täydellinen pikku lapsukainen. Sinusta tulee varmasti hyvä äiti. Kyllä me aina pärjätään! Mikkel totesi. Maaretinkin kova ilme lientyi, kun Mikkel silitti hänen poskeaan.

- Niinpä kai. Onneksi minun äitini tulee varmasti mielellään lastenhoitajaksi.

 

 

Mikkel suuteli Maaretia ja leperteli:

- Tulet näyttämään todella hyvältä vauvamahan kanssa. Ihan niin kun et jo nyt näyttäisi. Ja sitä paitsi, saadaanpa ainakin syy juhlia häitä lähitulevaisuudessa. Sitten olemme soma ydinperhe.

- Kuulostaa mahtavalta, mutta älä silti lässytä, Maaret parahti.

 

 

Mikkel otti tulevan isyytensä hyvinkin vakavasti ja päätti ruveta kunnon mieheksi: hän teki enemmän kotitöitä kuin koskaan aikaisemmin ja opetteli jopa laittamaan ruokaa. Hän petasi vuoteen ja kuurasi keittiötasot, korjasi suihkun ja kihnutti hammasharjalla kaakeleitten välit. Maaretia melkein huvitti Mikkelin innostus, kun hän löysi tämän kaivamasta nuppineulalla listanrakoja. Kuitenkin asiassa oli yksi hyvä puoli: puolisyötyjä purkkiherkkuja ei lojunut enää joka paikassa, kun Mikkel teki oikeaa ruokaa. Maaret tyytyi olemaan rahaa hankkiva puolisko ja antoi miehekkeensä hoitaa kotityöt. Hän tyytyi sanomaan:

- Jahka jään äitiyslomalle, rupean kodinhengettäreksi. Nyt en alennu moiseen.

 

 

Paitsi, että Mikkel piti kodin kuosissa ja järjestyksessä, hän myös huolehti Maaretista kuin kuningattaresta. Hän laittoi raskaan työpäivän päätteeksi Maaretille rentouttavan kylvyn, oli hellä ja kiltti ja vieläpä hieroi Maaretin ylimääräisen lastin raijaamisesta kipeytynyttä selkää.

- Jos raskaana ollessaan saa aina näin suurenmoista palvelua, minä haluan aina olla pieniin päin! Maaret riemuitsi. Mikkel vastasi siihen:

- Meidän miesten osuus asiaan on sen verran mukava, että minä voin avittaa mielihyvin!

 

 

Raskaana olevat naiset nukkuvat tunnetusti kuin uppotukit, eikä Maaret tehnyt poikkeusta. Hän nukkui öisin ainakin kymmenen tuntia ja vielä päivälläkin kahdet nokoset. Mikkelin mielestä Maaret oli yltiösöpö kuorsatessaan kita auki, ja hän katseli usein Maaretin unta. Jos Maaret olisi joskus ollut jalkeilla ennen Mikkeliä, hän olisi todennäköisesti herättänyt kovakouraisesti tai levittänyt kermavaahtoa hänen kasvoilleen vanhan kujeen hengessä, eikä vain tuijottanut lumoutuneena.

 

 

On myös todettu, että vauvaa odottaessaan naiset syövät kahden edestä, eikä sekään ole valheellinen väittämä tässä tapauksessa: Maaret ahmi kuin hullu, mutta ajatuskuplasta päätellen hän ei miettinyt ruokaa syödessään, vain jotain ihan muuta.

 

 

Muuantena lauantaiaamuna Mikkel ei jäänyt töllöttämään rakastaan kuin tavallisesti, vaan herätti tämän laulamalla epävireisesti (joskaan sitä hän ei huomannut itse) italialaisia rakkauslauluja. Maaret häkeltyi aikaisesta herätyksestä siinä määrin, että ärähti:

- Miten sinä julkeat kiskoa minut näin aikaisin ylös! Kellohan on vasta puoli kaksitoista aamulla! Ellei sinulla ole pätevää syytä, minä kutsun tänne maantiejyrän tekemään sinusta pannukakkua! Mikkel vakuutti:

- Syy on taatusti hyvä. Haluatko, että kerron sen heti, vai laulaisinko kenties vielä Bertorellin ”Serafinan opistorakkauden”?

- Kerro!

- No juu… no, tässä on yksi pikku juttu. Mikkel alkoi kopeloida taskuaan.

 

 

- Niin, tässä se on. Mikkel veti taskustaan tummansinisen samettirasian ja otti sieltä esiin valtavalla zirkonikivellä koristetun kultasormuksen. Hän henkäisi:

- Tuletko vaimokseni, Maaret Töllönen, tämän maailman kirkkain kimaltaja? Maaret ei miettinyt hetkeäkään:

- Tietysti tulen! Ja minä haluan ehdottomasti talvihäät! Mikkel hymyili ja otti Maaretin syliinsä, ja kihlatut viettivät ihanan, pitkän aamun.

 

Siinäpä se. Ensi osassa on luvassa ainakin häät, lapsi/lapsia ja talon perinpohjainen korjaus. Teen sen varmaan ensi viikolla, koska sunnuntaina ovat siskon rippijuhlat ja niitä täytyy valmistella koko loppuviikko. Mutta, kommentoikaa ja tehkää minut iloiseksi, Gurami!

 

P.S. Ettei vain tässä osassa ollut pientä vihjausta siitä, mikä mahtaa ollakaan eräs lempilegacyistäni. Ettei vain!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ärsyttääääääää! Tein juuri valmiiksi piitkän ja hienon osan, mutta kuin painoin Tallenna ja Julkaise, se meni vuodatuksen etusivulle ja käski kirjautumaan. Minä olin kyllä jo kirjautunut! Edes sivuhistoriasta ei osaa löytynyt, se on taivaan tuulissa nyt! Tämä takaisku lannisti sen verran, ettei se saakelin piip piip piipin osa kyllä ihan heti ilmesty. Ehkäpä joskus ylihuomennissa. #Perusteetonta kiroilua#

Tervetuloa uuden LC:ni pariin. Ja kuten ainakin osa lukijoista tietää, Jorbanjargan suvusta kertova LC, minun "eksäni",  kaatui tekniikkavaikeuksiin ja hukattuihin kuviin. Koivuloihin kyllästyin ja netin toimimattomuus lannisti senkin perhanan väkerryksen lähtökuoppiinsa.

Aloittajana on norjalaissimi Mikkel Fuglehaug ja tarina kertoo hänen aloittamansa suvun vaiheista aina kymmenenteen sukupolveen saakka. En halua sulautua harmaaseen massaan, joten yritän ujuttaa mukaan myös vähän draamaa.

Ensimmäisten osien kuvat saattavat olla melko kökkelbeeruksia, koska pienessä kopperotalossa, jossa ei ole seinäpäällysteitä, on vaikea ottaa mitään mestariteoksia. Jahka suku rikastuu, kuvatkin tulevat paranemaan. Ja tällä kertaa en aio sortua Vuodatuksen kuvapalvelun kehnolaatuisiin puurokattilakuviin. Tekstiin sen sijaan panostan alusta asti, se on henkiasia tässä touhussa.

Jos tämä pelottelu ei saanut sinua ruikkimaan housuihisi, lue ensimmäinen osa. Se ilmestyy mahdollisimman pian, ehkäpä jo huomenna. Laatikoita, linkkejä ja muita hienouksia teen tänne pikku hiljaa vähä vähältä. Linkitystä saa pyytää vaikka heti, mutta toteutus tapahtuu omalla ajallaan. Päivitystahti tulee olemaan sellainen osa viikossa parissa kolmessa, mutta takaan aidon Gurami-laadun.

 

Tribe has spoken, forever yours, R.I.P. ja hellurei hellurei vääntö on hurjaa, GURAMI